tiistai 9. marraskuuta 2010

Ensimmäinen päivitys...

Olen jo pitkään miettinyt Joulu-blogin aloittamista. Hiukan kyllä arveluttaa miten tätä jaksan päivitellä... Mutta voimieni mukaan, -katsotaan!
Alku ainakin oli erittäin hankalaa, -olin joko unohtanut miten blogi tehdään, tai bloggerissa oli hiukan systeemit muuttuneet... Oli lähellä ettei into lopahtanut kokonaan!

Tänään meillä etelä-suomessa odoteltiin kovaa lumipyryä, kyllähän sitä lunta on pyryttänyt, mutta hyvin vähän! Ilma on ollut melko hämärä, joten valokuvaaminen ei oikein onnistunut.
Mutta jotakin kuitenkin; eli Burgundy Rosesta tilaamani pieni paketti tuli eilen.

Kaunis pyöreä metallikynttelikkö, johon pikkutalviosta tein pienen koristeen. Idean tähän pikkutalvion käyttöön lainasin Maakalta.
Kuvassa kynttelikön alla vanha köyhänmiehen hopeinen tarjotin, jolla pitsiliina. Pienet kortit omaa kuvaus rekvisiittaa.



Jossakin siellä vihreän seassa näkyy vähän kaunista rukousnauhaa, jonka myös tilasin.
Mailegin tonttu oli kaupanpäällinen, samoin kuin kaunis tähtikoriste, -jonka juuri huomasin unohtuneen kuvasta...



Nämä ihanat kortinpidikkeet olivat myös tilauksessa.



Prismasta ostin -itselleni- kauniin suklaarasian, -matala ja pieni jossa oli nämä kauniilla kääreellä olevat suklaat.
No, saivathan toki Kuopus ja mieskin suklaata... ;-)



Nämä ihanat punaiset monot sekä tuo pieni punainen "öljylyhty" ovat ostojani kierrätyskeskuksesta, -ihan vain jouluisiin asetelmiin.



28 kommenttia:

  1. Ihana alku.Jatkoa odotellessa.
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Joulublogeja on ihana lukea, tästäkin siis jatkoa odotellessa!

    VastaaPoista
  3. Ompas suloiset jouluasetelmat <3 Nuo monot on huippuihanat! Tuota suklaata pitää katsoa onko meidän Prismassa.
    Mukavaa joulun odotusta Ystäväni :)

    VastaaPoista
  4. Ihana joulublogi!!!! Tänne tulen piipahtaan ja usein ;O)
    Halein Nina

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi!
    Jatkoja odotellessa ;D
    -päivi

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun jaksoit aloittaa joulublogin..tänne kurkitaan joka päivä. Intoa ja jaksamista bloginpitäjälle.

    VastaaPoista
  7. IHANA blogi!!!!!
    Mukavaa marraskuun jatkoa =)

    VastaaPoista
  8. Ihana uusi joulublogi, jatkoa odotellaan.
    Nuo punaiset monot ovat tosi kauniit, hieno ostos.
    terkuin Biibu

    VastaaPoista
  9. ihana blogi:)
    jään odottelemaan postauksiasi!

    lämmöllä
    Päivi

    VastaaPoista
  10. AH, ihania jouluisia asetelmia. Ja tuota suklaarasiaa minäkin hypistelin..
    Tulisipa sitä lunta vielä vähän edes.
    T: Johanna R.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kauniista kuvista,jouluntaika valtasi sydämeni=)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia ja ihania tunnelmia :)

    VastaaPoista
  13. Ihana blogi, niin kaunista joulutunnelmaa!

    VastaaPoista
  14. Ihana joulublogi! Lukija kiittää :)

    Mä vain välitin idean eteenpäin ja hyvä niin, sillä kynttelikkö astelmasi on tosi kaunis! Vie ehti saada talviot pois lumen alta. :) Mun pienes roikkuvas oksas talvio kyllä kurtistui kuivuessaan :S Toivottavasti tuossa asennossa kuivuu kauniisti niin kuin pitäisi...

    Kauniit kääreet oli tosiaan levyissäkin... ihan "sun" näköiset.

    VastaaPoista
  15. Ihanaa....mielelläni lueskelen jouluista blogiasi.
    Itselläni on nyt into hukassa...;=(

    VastaaPoista
  16. Kaunista ja nuo monot ovat hienot,tuli itsellenikin jo ihan joulutunnelma...pian se jo onkin ,meinaan joulu hih..

    VastaaPoista
  17. YSTÄVÄT RAKKAAT, SYDÄNLÄMPÖISET KIITOKSET IHANISTA JA KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTANNE!♥
    Ne tuovat minulle intoa jaksaa päivittää tätä blogiani. Kuvaaminen kun on se josta pidän.

    VastaaPoista
  18. Ihanasti aloitit.
    Upea asetelma tarjottimella, kauniit kortinpidikkeet.
    Onpas Prismasta löytynyt ihanan kaunista suklaata.
    Monot tuovat muistoja monesta "akasta" joita jäi mäkeen...
    Ihanaa jatkoa jouluiselle blogillesi:)
    -Hanne-

    VastaaPoista
  19. Niin kaunista. Katson sinun blogin joka päivä. Se on kaunein mitä tiedän. Kiva että jaksoit laittaa tämän jouluisen, on lisää ihasteltavaa, tulee niin hyvä mieli katsoessa sinun kuvia, ne ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
  20. Hanne ja Leena, KIITOS, -ette arvaakkaan kuinka hyvän mielen sananne saavat minulle aikaan... ♥

    VastaaPoista
  21. Onpa kaunista, nuo talviot, ja punaiset monot - aivan ihanat monot! Kivoja tunnelmia ja lämmin fiilis näissä kuvissa, olet ilmeisen hyvä kuvaaja - kunpa itsekin osaisi noin ideoida... Lukijaksi -naps- itseni klikkaan! :)

    VastaaPoista
  22. Ihana tuo kynttelikkö! Ja samanlaisia korttipidikkeitä ihailin just jossain tämän joulun uusista lehdistä :)

    Kiva kun aloitit tämän joulublogin :)

    VastaaPoista
  23. Saara ja Mirka, LÄMMIN kiitos myös teille kommenteistanne.♥
    Toivottavasti jaksan tätä jouluista blogiani päivittää..

    VastaaPoista
  24. Upea blogi! Ja todella kauniita kuvia<3

    VastaaPoista
  25. Ihanaa joulutunnelmaa! Kauniit kuvat!
    -kisu-

    VastaaPoista
  26. Arjalle ja Kisulle myös suuret ja lämpimät kiitokset!♥

    VastaaPoista
  27. Oi onko kauniimpaa kuin tää...laulan sinulle, olet kaunosielu, sinä osaat luoda kauneutta vaikka mistä!
    Tämä joulublogisi on lähellä sydäntäni, pikkuisen koirulinkin voisitkos sukkasi suuhun laittaa,, siitä iloa olisi meille taittaa!:)

    VastaaPoista