Uusi ihana Joulukirja on tulossa markkinoille syksyn aikana...
Ystäväiseni Tiina, Mustikkamäki on tehnyt tämän kirjan ystävänsä Katjan, Tirlittan kanssa.
Odotan innolla kirjaa, -tuttu ihminen on sitä ollut tekemässä ja jokainen joka Tiinan sekä Katjan tuntee ja tietää, tietää myös sen kuinka heillä on ilmiömäinen taito saada kaunista aikaan. Niin käsillä kuin kamerallakin!
Molempien blogit ovat sellaisia joissa silmä ja mieli lepää!
Kirjaa näkemättä uskallan suositella sitä.
Kun poikani olivat pieniä, nuoria, -ennenkuin Esikoinen menehtyi- olin jouluihminen henkeen ja vereen.
Äidiltä peritty; -lapsuudenkodissa joulu oli joulu, kaikkine traditioineen, -alkaen siivouksesta jolloin koti siivottiin lattiasta kattoon ja mattoja raikastettiin lumihangessa.♥
Äiti laittaa yhä vielä kodin todella kauniiksi ja uuteen lookiin niin jouluna kuin pääsiäisenäkin, -ikää kuitenkin jo 76v. Mutta onneksi on niin hyväkuntoinen ja pirteä!♥
Kesähelteillä siis minulle tuli ensimmäiset joulu-ajatukset!
Esikoisen menehtymisen jälkeen joulu ei enää tuntunut samalta... Toivon yleensä että joulu menisi nopeasti ohi!
Mutta kuitenkin, -joka vuosi ne jouluiset ajatukset tulevat jo näin kesällä. Joulun odotus on parasta! Miettiä ja suunnitella, tunnelmoida ja valmistella.
Lähinnä minulla se koskee jouluisia ompeluksia sekä askarteluja.
Toivotaan että käsi tulee kuntoon, niin pääsen syksyn tullen noiden harrastusteni pariin...
Kuva netistä lainattu
Joulukirjoja...
Niitä minulla on vinopino, -en varmaan ehdi kaikkia edes lukemaan. Joka vuosi ajattelen, että ensi vuonna en kyllä tilaa yhtäkään joulukirjaa...
Ja joka vuosi kun kesä/syksy koittaa niin "löydän" taas jonkin ihanan kirjan jota minulla ei vielä ole...
Ensimmäinen joulukirja tällekkin vuodelle on siis jo tilattu: Sjarmerende jul.
Sitä odotellessa pitäisikin käydä noita omia muita joulukirjoja läpi ja laittaa myyntiin niitä jotka eivät enää jaksa innostaa.
Näin on siis tämän vuoden ensimmäinen joulupostaus korkattu, -heinäkuussa! ;)
Kai sitä tänä jouluna täytyy taas ostaa Mailegin tonttu...
Katsotaan koska tulee seuraava postaus...
Hyvissä ajoin kun aloittaa, on aattona kaikki valmista ;)
VastaaPoistaKiitos joulupäivityksestäsi! Pitääpä hommata tuo kirja, luettavasksi, kiitos vinkistä!
VastaaPoistaKiitos kirjavinkeistä:)
VastaaPoistaKiitos Titti. ♥
VastaaPoista