tiistai 2. joulukuuta 2014

Jouluisia ompeluksia...


Jonkin verran on tullut ommeltua, mutta ei kyllä niin paljon kuin muina vuosina.

Joulusukkia, -muutaman tilaustyön olen tehnyt, vaikkei se oikein ole minun juttuni.
Ja ystäväni on ottanut puotiinsa (Josefiinan Aitta) joitakin sukkia myyntiin, -ja keskiviikkona hän on Espoon Isossa Omenassa myymässä omia töitään ja otti myös sinne loput joulusukkani.
Kiitos Iris ihanainen!

Siskoni on tilanut myös ja mm. tämä sukka meni Meiju Suvakselle.
Hän käy Meijun keikoilla (kuin myös 78v äitimme) ja halusi muistaa pienellä jouluyllätyksellä. 









Eräs blogini lukija -joku saattaa jopa tietää, Oulussa hänellä on tällainen ihana hoitola Aito Ote- tilasi minulta lahjasäkin sekä pari joulusukkaa. Toiveena oli valkoinen pellava, enkelin kuvat ja viininpunainen pitsi. Tällaiset sain aikaan.









Muutamia tuoksupusseja olen myös tehnyt, -sukkien lisäksi siskoni tilasi myös näitä.




Nyt pitäisi pikkuhiljaa ryhtyä ompelemaan jouluverhoja kotiin ja leipoakin vähän.
Vielä en ole pahemmin kotiin joulua laittanut, -ja nekin mitä laitan ovat melko hillittyjä.
Kunhan saan verhot ommeltua ja ikkunoihin, niin sitten laittelen vähän muutakin jouluista.


16 kommenttia:

  1. Todella kauniita sukkia ja tuoksupusseja! <3

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita ompeluksia. mistä löydät noin ihania pitsejä? mie olen ommellut patalappuja mutta hiukan eri tyyliä..maatuskaa ja iloisia värejä. huomenna menossa käsityökeskuksen joulumyyjäisiin ekaa kertaa. Iiris.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iiris!♡
      Pitsejä olen ostellut eri kaupoista, aina kun jossakin näen niin ostan varastoon.
      Nuo viininpunaiset on ostettu ihan noita tilaustöitä varten, Sinellistä taisin molemmat ostaa.
      Ymmärsinkö oikein, että olet menossa joulumyyjäisiin myymään omia töitäsi, -hieno homma!
      Minä en koskaan ole ollut, niin vähäistä on tuo ompeluni.

      Poista
  3. Niiiin kauniita! =)
    Tunnelmallista joulunodotusta! :)

    -Virpi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Virpi!♡
      Sinulle myös mukavaa joulunodotusta!

      Poista
  4. Niin kauniita! Christmas polka -sukka tummalla pitsillä erityisen ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miru!♡
      Tuo Chritms polka on ollut jo muutama vuosi sitten yksi omistakin suosikeistani!

      Poista
  5. Niin ihania on nuo kaikki sinun tekeleet. Nuo lahjasäkit näyttää kauniilta oliko se suurenkin kokoinen vai ?
    Itse yritän virittäytyy joulun tunnelmiin leivoskelen ja laittelen joitain koristeita :)
    Hyvää joulun alusaikaa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Tellupa!♡
      Ei säkki mikään ihan pieni ollut, metri pituutta ja n. 80cm leveyttä.
      Sinulle myös oikein ihanaa joulunaikaa!

      Poista