maanantai 7. joulukuuta 2015

Leivontaa ja joulu esitys...


En viitsi hirveästi joululeivonnaisia tehdä etukäteen.
Torstaina meille tuli kummityttöni ja miehensä joten aamulla tein pikaisesti piparimuffinseja.
Ohje on täältä!
Lisäsin taikinaan piparinmakuisia Dumle toffeen paloja.












Valmiit muffinit kuorrutin piparirahkalla ja pinnalle vielä Lidlin piparinmakuisia rakeita.
Vieraat olivat jo tulleet joten en jaksanut alkaa mitään hienoja koriste kuorrutuksia tekemään.
Olin ollut koko päivän äidin luona siivoamassa.


Lauantaina vietimme pieniä pikkujouluja.
Äiti pääsi viimein vajaan vuoden jälkeen takaisin remontoituun, kauniiseen kotiinsa...

Ensin meitä viisi naista kokoontui Wanha-Mestari ravintolaan jossa otimme esim. minttukaakaot, irish coffeet tms. Siskoni oli järjestänyt ihanan pikkujoulu-yllätyksen, saimme tonttulakit joissa oli jokaisen pääsylippu, pieni pullo sekä suklaata.
Siskoni ideana oli että laittaisimme tonttulakit päähän sitten paikan päällä Laurentius salissa.
Sisko laittoi ensimmäisenä ja kuului muutamia soraääniä (siinä vaiheessa meitä oli kuusi naista, yhden ystävämme tapasimme vasta tuolla), mm. minun... -että jos vasta sitten voi laittaa kun olemme paikallamme istumassa.
Sitten ajattelin  että ja hitot, meillä on pikkujoulu ja laitoin tonttulakin päähäni. Sen jälkeen laittoivat muutkin, -myös meidän 79 vuotias äitimme.
Hih, voitte arvata että herätti hilpeyttä, pitkiä katseita ja kuiskutuksia kun me kuusi naista marssimme peräkkäin saliin paikoillemme!

Let it Snow esitys oli upea!
Sitä ei esitetä kuin kaksi kertaa, -Helsingissä Savoy teatterissa sekä meillä Lohjalla Laurentius-salissa.
Luulenpa että tämä siksi, että esityksen tuottaja ja tenori Jyrki Anttila on lohjalainen.
Upea Mari Palo sopraano sekä Riku Pelo baritoni.

Kuvat ovat siskoni ottamia, eikä ihan läheltä... mutta eiköhän näistä vähän näe.


Tuolta me lähdimme äidin luo, hän asuu Mimmi kissansa kanssa suuressa omakotitalossa, joka on siis lapsuuskotini!
Äiti täyttää ensi vuonna 80v. ja on todella hyväkuntoinen ja nuorekas, kukaan ei oikein meinaa uskoa hänen ikäänsä.
Äidin luokse meitä tulikin sitten enemmän, -minun oma avecini eli mieheni ei jaksanut lähteä.
Hän on sitä remonttia ollut tekemässä.
Mutta poikani ja miniäni tulivat, samoin pari miestä. Myöhemmin yöllä myös kummityttöni (siskoni vanhin tytär) ja hänen miehensä. Kummityttöni oli ollut ystäviensä kanssa Kaija Koon konsertissa siksi tulivat niin myöhään. He sitten kuljettivat meitä juhlijoita kotiin.
Meillä oli kyllä niin mukavaa!
Kaikki oli nyyttäri-periaatteella, jokainen toi jotakin. 
Minä tein Cavi-art hyytelöä, joka on vähän niinkuin joulun (ja muunkin juhla-ajan) bravuurini.






Olimme yhdessä ostaneet äidille "tupaantuliais lahjaksi" saunakiulun tykötarpeineen jonka yksi ystävämme laittoi pakettiin ja minä kävin ostamassa suuren mustan lyhdyn jossa luki Tervetuloa. 
Sen sisälle oli tarkoitus laittaa mieheni ostama valkoinen joulutähti, mutta se ei ollutkaan mahtunut.
Kun mieheni oli vienyt silloin alkuillasta minut sinne treffi-paikkaamme niin hän ajoi mummilaan ja vei pyynnöstäni tuon lyhdyn valmiiksi pöydälle. Joulutähden hän jätti siihen viereen ja lähetti minulle kuvan.



Voi miten ihanaa onkaan omistaa hyviä ystäviä ja rakkaita perheenjäseniä!
Lämmin kiitos vielä kaikille mukana olleille, -olen teistä niin kiitollinen!♡




12 kommenttia:

  1. Tää blogi oikein pursuaa lämminhenkistä joulutunnelmaa :) Tulee mukava fiilis aina, kun täällä käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! Et arvaakkaan kuinka hyvältä sanasi tuntuvat!♡

      Poista
  2. Muffinssit näyttivät ihanilta ja varmasti maistuivat myös.
    Teillä oli ihanat pikkujoulut. Mä tykkään tosi kovasti tuosta Jyrki Anttilasta. Hän on ihanan välitön esiintyjä. Oli upeaa, että laitoitte ne tonttulakit päähänne, sehän on pikkujoulun tarkoitus. Äitisi oli varmasti ihanista lahjoista mielissään ja remontoidusta kodista myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Minä näin Anttian ensi kertaa livenä esiintymässä -siis tokihan häntä kaupungilla näkee mutta eipä silloin paljon laulele. ;)
      Upea ääni ja tietynlaista lavakarismaa myös.
      Kyllä äiti oli todella mielissään, -hänellä on ollut rankka vuosi asua evakossa mutta nyt nauttii taas ja on onnellinen!

      Poista
  3. Mitä tunnelmaa välittyy tuosta kertomuksestasi ja oikein ääneen täällä naurahdin kun luin tätä tonttulakkikohtaa, joku joululaulu, missä hiivitään hiljaa... tuli mieleeni ♥ Ja mikä esitys, kuvat niin ihanaa tunnelmaa täynnä! On Sinulla ihana perhe ♥ (siskoni asuu Tukholmassa, äitiä ei ole ollut enään kolmeen vuoteen, mutta onneksi palasin tänne juurilleni, on ihania serkkuja, joiden kanssa voin nyt viettää aikaa yli 40:n vuoden jälkeen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Olen todella onnelinen ja kiitollinen perheestäni ja muista läheisistä.

      Poista
  4. Ihanalta näyttää blogisi ja melkeinpä voi aistia ihanan muffinssien tuoksunkin. Varmasti hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, -kyllähän nuo herkullisilta maistuivat!☺

      Poista
  5. Onko hyytelösi resepti salainen? Näyttää hyvältä ja varmasti myös maistuu. Aion panostaa enemmän suolaiseen tarjottavaan joulupöydässä, makeat eivät oikein maistu meillä (paitsi TIETYSTI suklaa...).
    Ihanat pikkujoulut teillä ja tonttulakkijuttu oli mainio! Totta puhut, että hyvät ystävät ja perhe ovat todella tärkeä juttu eikä ollenkaan itsestäänselvyys.

    Mukavaa joulukuun jatkoa toivottelee Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli!
      Ei ole salaisuus, -reseptiä ei vain ole helppo kertoa kun teen "omasta päästä" ja on usein erilainen.
      Mutta voisinkin koittaa viikonloppuna tehdä ja samalla jakaa sen reseptin täällä. Minä tykkään tehdä erilaisia kalaruokia.

      Poista
  6. Kiitos Titti, jään odottelemaan vesi kielellä!

    Tuuli

    VastaaPoista