maanantai 8. lokakuuta 2012

Tilda tonttuja ja joulukirjoja...


Jouluisia ajatuksia minulla on ollut lähinnä ompelun ja askartelun tiimoilta.
Sellaiset kun on aloitettava ajoisssa että ehtii saada ajoissa valmista. ;)

Syyskuussa aloitin Tilda tonttujen ompelun, ja nyt on valmista.
En yleensä tee tilauksesta kovinkaan paljon, mutta nyt tuttaville ja jollekkin tuttavan tuttavalle lupasin noita tonttuja ommella.

Hidasta näpräämistähän se on, mutta vaatteiden suunnittelu näille on mukavaa puuhaa.

kuvat suurenevat klikkaamalla.









Muutaman enkelin olen vielä luvannut ommella. 
Kunhan ne on tehty, niin saan päästää "sisäisen suunnittelijani" valloilleen  ja tehdä ihan muuta, -kauniita kankaita on jo pino odottamassa.



Tuossa edellisessä, -heinäkuussa- tekemässäni postauksessa mainitsemani Tiinan -Mustikkamäki- ja Katjan -Tirlittan- on ilmestynyt. Aivan uskomattoman ihana. Niin kauniita kuvia... 
Joista tässä muutama:










Tilasin myös toisen kauniin joulukirjan, -saksaa en sanaakaan osaa, mutta kuvat niin kauniita tässäkin; Belle Blanc Merry Christmas. 







Täällä blogissani puuttuu joitakin kuvia tuolta viime vuosien postauksista, -valitettavasti kerran vähän "kämmensin", -enkä nyt enää löydä kuvia oikeisiin paikkoihin... :(


PALAILEN TAAS JONAKIN PÄIVÄNÄ JOULUISISSA MERKEISSÄ...



15 kommenttia:

  1. Oijoi, onpas ISO tonttujoukko!! Mulla on vasta suunnitteilla kaikkea...no, olenpahan edes saanut muutaman joulukalenterin valmiiksi(semmoinen suklaa/runo/yllätyskalenteri), onhan sekin jotain... Mukavaa päivän jatkoa ja askarteuluintoa edelleenkin!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat tontut! Itse olen väsännyt saikullani joulukortteja:)) Ja lukenut noita samaisia kirjoja, Ilonan kirjaa vielä ootan. Mukavia askarehetkiä!!

    VastaaPoista
  3. Huomasin, että en ole tätä blogiasi lisännyt blogilistaani...korjaan asian nyt heti...:))

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuuksien ihanuus <3 täällä ihan silmät ymmyrkäisinä katselen ja katselen - olet sinä kyllä taitava ja ahkera <3
    -päivi-

    VastaaPoista
  5. Tonttusi on N-I-I-I-N ihania!
    Upeita, tosi kauniisti puettuja. Kivoja yksityiskohtia. Taitavaa käsityötä.
    Minuunkin sait syttymään joulunodotuksen.
    -Ritva-

    VastaaPoista
  6. Ihania tonttusia iso joukko! Minä en ole vielä alkanut tekemään jouluompeluita, pitäisi jo kaivaa kankaita esiin, ettei sitten tule kiire! Kivat nuo joulukirjat, kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihania tonttuja oletkaan ommellut!!!:) Jäin oitis tämänkin blogisi lukijaksi:)

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihania tonttuja oletkaan ommellut!!!:) Jäin oitis tämänkin blogisi lukijaksi:)

    VastaaPoista
  9. Onpas tonttuja❤
    Minullakin on molemmat kirjat!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania nuo sun tontut!!! :) Voi kun joskus itekin sais aikaiseksi tehdä noita Tilda-juttuja. Ison tonttujoukon oletkin jaksanut tehdä!

    VastaaPoista
  11. Oikeita ihanuuksia nämä tonttusi!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania Tilda tonttuja! Kankaat näyttävät myös upeilta, mielenkiinnolla odotan mitä niistä saat aikaan.
    Oikein hyvää lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
  13. Aivan huippusöpöjä tonttuja!! Sulla on kyllä silmää!
    Niin ja mistä oot tuommoset ihanat kankaat saanut hommattua? Wau! Mielenkiinnolla jään odottelemaan, että mitä niistä tulee :)

    VastaaPoista
  14. Onpa sinulla tottusisarusten lukuisa joukko! Ihania ovat!!
    En vielä tohtisi joulua ajatella, mutta sieltähän se aina saapuu kuten ennenkin.

    Iloa ompelutoihin!

    VastaaPoista
  15. Jäin heti koukkuun näihin tonttuihin ja siirryin lukijaksi. On itsellänikin ollut aikeissa alkaa ompelemaan mutta meidän pieni Fazer-tonttu työllistää tässä vaiheessa etten ehdi kaikkea, mutta ehkä sitten joskus :)

    VastaaPoista