keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Haastattelupyyntöjä...

Minun piti jo kaivaa tuolta eteisen yläkaapista joulua esille.
Mielelläni sen tein, -oli hyvä syy niitä katsella ja ottaa vähän esille.
Tosin vain pieneksi hetkeksi.

Sain tämän kuun alussa sähköpostia toimittajalta joka oli löytänyt tiensä tänne!
Hän kertoi tekevänsä Kotivinkkiin pienen jutun muutamasta jouluihmisestä ja kysyi minua mukaan.
Se koskee mm. minun joulu-ompeluksiani ja siinä on myös poikani menehtymisestä.

Vajaa viikko siitä sain taas haastattelupyynnön...
Myös tämä toimittaja oli löytänyt jouluiseen blogiini ja kysyi pientä haastattelua Kotilääkäri lehteen, -siitä miten olen selvinnyt jouluista lapseni kuoleman jälkeen.
Haastattelut on tehty puhelimitse ja kuvaajat ovat käyneet kuvaamassa minua.
Olin innoissani, -nyt kun olen itse päässyt surussani vähän eteenpäin, niin se ei tuntunut niin vaikealta- vaikka tietenkin menetykseeni palaaminen toi taas tunteet enemmän pintaan.
Mietin, että olisi mukavaa jos minun tarinastani voisi olla apua jollekkin.
  
Hyvä mieli jäi haastatteluista, -ihanat naiset siellä luurin toisessa päässä.

Kuvaajien käynnit oli mukavat!
Molemmat kuvaajat olivat tosi kivoja.
Tottakai jännitti... käskettiin kuvissa hymyillä, -ja virnistyksiähän niistä tuli... 
-kun ei ihan hirveän tuttua ole tuollainen!
Piti ottaa kaapista jotakin jouluista kuvaan rekvisiitaksi.
Minulla ei enää ole kovin paljon mitään ns. normaalia jouluista, eli punaista. 
(kun silloin poikani menehtymisen jälkeen hävisi värit ja varsinkin jouluista se punainen...)
Muutama Mailegin tonttu onneksi löytyi!





 Elämäni ensimmäiset haastattelut nämä eivät kuitenkaan olleet!
STUDIO55.fi sivustolle tehtiin vuonna 2010 ja paikallislehteemme tehtiin haastattelu vuonna 2011, -siitä kirjoitinkin TÄSSÄ!
Mutta ensimmäinen kerta kun valokuvaaja tulee minua kotiin kuvaamaan!