maanantai 23. joulukuuta 2019

Ihanaa, tunnelmallista ja rauhallista Joulua...


Tulin vielä toivottamaan kaikille täällä piipahtaville oikein ihanaa Joulua.

Viimeinen -neljäs adventti on vietetty.






Kävimme lauantaina miehen kanssa Helsingissä Tuomaan markkinoilla, vähän kaupoissa ja tietenkin syömässä.
Iltapäivällä tuli kummityttöni 3 vuotias tytär koristelemaan kuusta.
Titti ei saanut yhtään auttaa. Mieheni sai, koska nosti Sofiaa että tämä sai myös yläoksille koristeita. Se olikin niin kivaa (kun isäntä laskiessaan tyttöä lattialle hypytti häntä vähän aikaa) että suurinosa koristeista tuli ylös ja useampi koriste ihan vieriviereen.











Meillä ei joulun puuhia stressata.
Joulu on vaikeaa aikaa koska suru ja ikävä Taivaspoikaa on entistä suurempi.
Vietämme aattoa kahdestaan, mutta illalla menemme kummityttöni perheen luo ja sinne tulee myös muita läheisiä. Joulupäivävän iltana kokoonnumme kaikki veljeni perheen luo.
Eli parasta on se että saan viettää joulua rakkaiden läheisten kanssa.
Niistä kuvia sitten jossakin vaiheessa joulun jälkeen



Oikein ihanaa, tunnelmallista ja rauhaisaa Joulua teille!




torstai 19. joulukuuta 2019

Kuvia joulun aikaan...


Tuhannet kiitokset kaikille kommenteista tuohon edelliseen postaukseen jossa oli minun ompeluksiani!♥

Kuvia on taas aika paljon ja ajattelinkin että laitan nyt kaikki tänne, kun en tiedä miten jaksan ennen aattoa päivittää.
Käyn kyllä lähempänä jouluaattoa jättämässä tänne joulutervehdykseni ja joulun jälkeen laitan vielä kuvia.

Kolme adventtia on vietetty...








Hiukan leivottukin.
Olin jokin aika sitten siskoni luona ja teimme hänen keskimmäisen tyttären kanssa joulutorttuja.
Näin vanhaksi piti elää että opin että tortuista voi myös tehdä pieniä suupaloja.
Siskon tyttö laittoi torttutaikina levyn, josta yleensä tehdään yksi torttu. neljään osaan ja niin ihanan pieniä torttuja teimme.







Olin aiemmin tehnyt kotona (kiireellä) torttuja makeisista.
Laitoin Dumlea ja Lehmäkarkkia. Koitin tehdä ensimmäistä kertaa lumihiutale torttuja, mutta koska karkit muuttuivat kovaksi kylmän taikinan päällä niin ei ihan mennyt Strömsön tyyliin minun torttujen teko.😂




Taatelikakun tein yhtenä päivänä.
Minulla oli vain niin iso kakkuvuoka että jäi vähän matalaksi tuo kakkuseni.
Maku kyllä oli hyvä.






Pieniä asetelmia olen tehnyt parvekkeelle.






Kodissa joulua on vähän ja aika hillitysti.












Viimeiset jouluompelukset joihin kuului kummityttöni tilaamat joulusukat, tein alkuviikosta.
Tai äiti on vielä tilannut yhden joulusukan.


Paketointia ei ihan hirveän paljon ole sillä olen vuosien saatossa vähentänyt ostamista.
Jokaisella on tavaraa paljon.
Itse huomasin sen kun keväällä muutimme isosta pienempään kotiin...
Säkki kaupalla meni roskikseen, kierrätykseen, kirpparille, sukulaisille ja tuttaville.

Tänä vuonna en tehnyt joulukorttejakaan, -tein viime jouluna päätöksen että seuraavaksi laitamme hyväntekeväisyyteen. Ja siihen valikoitui Hope yhditys.
Kummityttöni on siinä toiminnassa mukana ja se on hänen kauttaan tullut minulle tutuksi.

Mies toi ihania joulupapereita (minun vihjeestäni).



Lauantaina olisi tarkoitus lähteä miehen kanssa Helsinkiin ja Tuomaan markkinoille.
Se tosin on kiinni ilmasta....
Vettä on satanut useana päivänä aamusta iltaan joten päätämme sitten aamulla lähdemmekö.
Lauantai iltapäivällä tulee kummityttöni 3-vuotias Sofia meille koristelemaan kuusta.🎄♥️

Nyt odottaa taatelikakku tarvikkeet leipojaa (päätin tehdä tuplasatsin kun tuo vuoka on niin suuri) joten minä alan leivonta puuhiin.





Tulen vielä lähempänä jouluaattoa jättämään tänne joulutervehdykseni,
-siihen asti, nauttikaa tunnelmasta älkääkä stressatko!😄




torstai 12. joulukuuta 2019

Jouluisia ompeluksia...


Hei taas!
Oli niin ihana huomata että kyllä teitä täällä vielä käy!♥
Haluan kiittää jokaista yhdessä ja erikseen,
-jätit sitten käynnistäsi kommenttia tai et!

Aika menee kuin siivillä.
Kuvia on taas paljon ja päätinkin että laitan tähän postaukseen vain kuvia niistä mitä olen ommellut.
Koitan pikimmiten tehdä seuraavan päivityksen niin saan tuota kuva-sumaa koneelta purettua.

Olen ommellut joulusukkia, tuoksupusseja, tonttulakkeja ja tyynynpäällisiä.
En tiedä olisinko ommellut jos ei niitä olisi kyselty, -sukulaiset, ystävät ja tuttavat ovat halunneet töitäni.
Pojan kuoleman jälkeen joulun aikana aloitin ompelun ja siitä tuli eräänlainen henkireikä.
Tämä on siis kahdestoista vuosi...










Loppusuoralla alkaa olla nämä hommat, -kummitytölleni teen vielä viisi joulusukkaa jotka hän antaa lahjoiksi mm. päiväkodin henkilökunnalle.
Jospa ne saisin ensi viikolla tehtyä.









Tykkään itse kovin näistä rusetti tonttulakeista.




Tällaisia tällä kertaa.
Nyt pitäisi leikata ja ommella yksi pyöreä pöytäliina omalle keittiön pöydälle.
Jos ensi viikolla saisi kaikki ompelukset valmiiksi, niin voisi koristella kuusen ja rauhoittua odottamaan joulua.

Joulu on minulle vaikeaa ja haikeaa aikaa, -suru ja ikävä on enemmän läsnä.
Odotankin aina että joulu on ohi, vuosi vaihtuu ja on talvi, -auringon paistetta ja tulppaaneja pöydälle!
Minun talveeni tosin kuuluisi paljon lunta, mutta siitä emme ainakaan vielä ole saaneet iloita...

Nauttikaa päivistä ja muistakaa olla stressaamatta!😊
Joulu tulee vaikka ei laittaisi tikkua ristiin!