lauantai 19. marraskuuta 2016

Ihana liike Country White...


Olen tuolla normi-blogissani laittanut kuvia ja kertonut minun ja hyvän ystäväni käynneistä ihanassa Country White sisustusliikkeessä.

Viime vuonna Joulun alla olevasta käynnistä voit katsoa TÄÄLTÄ.

Tänä vuonna tietenkin taas! Tiistaina kävimme ja ystäväni tytär oli myös mukana.

En osaa sanoin kuvata sitä liikkeen tunnelmaa ja kaikkea sitä ihanaa mitä siellä näkee.
Minä menen jotenkin ihan sekaisin...😄
Ensin on vain katseltava, ihasteltava ja kuvattava.
Sen jälkeen kun `tolkku` jotenkin palaa niin mietin mitä ostaisin kotiin.

Kauppiaat Ulla ja Jyrki ovat todella mukavat.
Tämä liike jossa me käymme on Oitbackassa mutta heillä on myös toinen liike Tuomarinkylässä.

Kuten aiemminkin, niin annetaan kuvien kertoa...







































Tällä kertaa ostin nämä.





Tällaiseen ihastuin myös kun ystäväni osti (ajattelin toiseen kasvihuoneeseen) ja menen joku päivä hakemaan, sillä tuolla myymälässä ei ollut kuin se yksi.




Meillä on tapana käydä lounaalla tai teellä TÄÄLLÄ kun käymme CW:sa.
Tällä kertaa otimme lounaan joka oli juustoinen poro-kukkakaalikeitto. Hyvää!

CountryWhite linkistä huomaat, niin heillä on myös verkkokauppa.
Heillä on tänä viikonloppuna Joulunavaus!

Laitan tuonne normi-blogiini myös muutamia (ei niin jouluisia) kuvia.



keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Jouluompeluksia ja joulukirjoja...


Talvi on tullut!
Aina sanotaan että "talvi yllätti autoilijat."
Minulla ei ole ajokorttia mutta tänä vuonna talvi kyllä yllätti!

En ehtinyt laittamaan pihalle havuja...
No voihan niitä vielä hakea kun jaksaa lähteä rämpimään, lunta on varmaan polviin asti.

Joulusukkia on kyselty ja kohta on kaikki saaneet uudet kodit.
Muutama on vielä jäljellä, laitan pikimmiten vielä niitä tänne.

Olisikohan kenelläkään kiinnostusta ostaa joulukirjoja.
Ovat kuin uusia, -ei vain tulee enää oikein selailtua.
Laitan loppuun kuvia.


Sisääntulo näytti eilen tältä, -nyt lunta on tullut lisää ainakin 20 cm.
Katoksen alle ei onneksi ihan hirveästi sada.
Havuja tuo kaipaa!



Lintulaudoilla vieraillaan ahkerasti.




Siskoni tyttärien vauvat ovat saaneet minut innostumaan muustakin (kuin joulusukkien) ompelusta.
Tonttulakkeja olen nyt tehnyt.










En ole vielä joulukoriste laatikkoa ottanut esille, mutta jotakin pientä ostanut.










Niistä joulukirjoista; -löytyisi Sanselig Jul, Sjarmerende JUL sekä Belle Blanc Merry Christmas.
Mietin että jos huutokaupan niistä järjestäisin, -mutta siitä seuraavalla kerralla.






 
Toivottavasti huomenna ei enää sataisi lunta, -pitäisi päästä käymään Ikeassa ja Sinellissä, mutta näillä keleillä on turvallisinta jättää... Kolareita on ollut paljon.




 

torstai 3. marraskuuta 2016

Titin Joulusukka Puoti... -joulusukkia myynnissä


Edellisessä postauksessa olleet Joulusukat menivät samantien! Kiitos teille ihanaiset!♡

Tuttavat ja tuttujen tutut ovat kyselleet sukkia, mutta ajattelin vielä muutamia tarjota teille ensin.

Laskeskelin, että yhdeksän vuotta olen ommellut joulusukkia ja muita jouluompeluksia, -Esikoisen menehtymisen jälkeen se alkoi...

Näitä saisi nyt siis 10€/kpl, sisältäen postikulut.
Paitsi yksi jossa on suuri kulkunen, -se kun ei tule kirjemaksulla. Siitä pyytäisin 15€.
Mitat näkyvät kuvissa ja ovat noin mittoja (mittauskohta kun saattaa minulla vähän vaihdella).

Kuvat/sukat on numeroitu ja kommentteihin voit jättää varauksesi, -ensimmäinen varaaja tietenkin saa ko. sukan. Jätä myös yhteystietosi niin laitan sähköpostia tai voit itse halutessasi laittaa minulle.
tuula.vitikainen@dnainternet.net



Sukka 1  Valkoinen sukka (paksuhkoa puuvillaa) kauniilla seepian värisellä Enkeli kuvalla.
Ruskea pitsi ja ripustusnauha + valkoinen nappi. Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!







Sukka 2  Pellavaa punaisella pohjalla beigen värisiä pilkkuja/palloja, pellava pitsi ja ripustusnauha + hauska poro nappi. Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!




Sukka 3 Valkoista puuvillaa, musta "Ceep calm..." teksti, musta pitsi ja ripustusnauha + nappi. 
Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!









Sukka 4  Valkoista paksuhkoa puuvillaa, kaunis vintage kuva, ruskea pitsi ja ripustusnauha jossa lukee ranskankielinen teksi `joyeux noel` + nappi. 
Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!





Sukka 5 Valkoista paksuhkoa puuvillaa, kuvassa vanhanajan nuottivihkon kansikuva, vaalea pitsi,  ripustusnauha + iso kulkunen.
Hinta 15€ sisältää postikulut. MYYTY!








Sukka 6  Valkoista puuvillaa, kuvassa vanhanajan nuottivihkon kansikuva, ruskea pampulanauha, ripustusnauha  jonka päissä valkoiset kulkuset.
Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!



Sukka 7  Vaalea/beige puuvilla/pellava sukka, musta poron kuva, musta pitsi ja ruudullinen ripustusnauha + nappi. 
Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!

Sukka 8  Pellavaa, musta poron kuva, pellava pitsi, ripustusnauha + nappi.  
Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!


Sukka 9  Valkoista puuvillaa, kaunis vintage kuva, vaalea pitsi ja ripustusnauha + puunappi. 
Hinta 10€ sisältää postikulut. MYYTY!





Toivottavasti löydätte näistä jonkun mieleisen jonka saan lähettää uuteen kotiin.
Minulle tuo suurta iloa se, että voin töilläni ilahduttaa toisia.♡