torstai 16. joulukuuta 2021

Kivoja secondhand löytöjä jouluksi, tonttukylä, piparin leipomista ja tulevan joulun suunnittelua

 Hei taas ja kiitos tuhannesti kaikille teille jotka käytte täällä vierailemassa!💓

Aika menee tosi nopeasti ja viikon kuluttua ollaan jo hyvin liki aattoa.
Minun joulufiilikseni ei ole ollut entisensä vuoden 2008 jälkeen kun menetin esikoispoikani.
Ahdistus ja suru hiipii sisimpään jo marraskuussa, sille ei vain voi mitään.
 
Minun ja herra H:n erosta huolimatta olemme pysyneet ystävinä ja olenkin viettänyt aika paljon aikaa hänen luonaan Hangossa.
Minua Instassa seuraavat ovatkin nähneet kuvia sieltä kesän aikana aika paljonkin.
 
Olen lähdössä hänen luokseen myös jouluksi, jo nyt tulevana viikonloppuna.
Kummankaan ei siis tarvitse viettää joulua yksin.
Meillä on pitkä yhteinen historia takana ja tunnemme toisemme hyvin,
Tiedän että siellä voin olla rennosti ja ja meille tulee varmasti ihan hyvä joulu.

Tänne omaan kotiin en laita joulua enää enempää, kuusikin saa jäädä tältä vuodelta.
Tulen Hangosta tammikuussa, mukavampi kun ei ole niin paljon siivottavaa kun omaan kotiin tulee.

Vähän tällaista pientä olen laittanut.







Kummityttöni viisi vuotias tytär Sofia on ollut luonani yökylässä ja viime viikonloppuna teimme pipareita. 
Ja kuten kuvasta huomaatte niin meillä oli myös yleisöä.😊
Hänellä on aina omia pehmoja mukana  ja minun tonttuni ja yksi pehmo possuni ovat sellaisia joilla leikimme monta tuntia.
 


 
Kuten monena vuonna aiemminkin olen maininnut, niin pojan kuoleman jälkeen elämästäni hävisivät värit. Jouluna punaista on ollut hyvin vähän.
 
Minulla on kuitenkin tallessa mm punaisia alkuruokalautasia, juomalaseja yms.
Olin miettinyt että otan niitä mukaani Hankoon. 
Yhtenä päivänä ajattelin käydä kierrätyksessä katsomassa josko sattuisi löytymään valkoisia lautasia joissa olisi punainen reuna...
Voitte arvata iloni kun sellaisia löytyi.
Englantilaista keramiikkaa ja hinta 0,50€/kpl!
Löysin myös punavalkoisen pöytäliinan. Laitoin herra H:le kuvan että kävisikö se vai onko liian kirjava. Se kävi, ja löysin vielä punaisen kaitaliinan tuon ison liinan päälle, vähän rauhoittamaan sitä kuviota.
Pienet harjoitus kattaukset siis. Punaiset juomalasit ja alkuruokalautaset siis olivat minulla ennestään.
Matalia lautasia on viisi ja syviä neljä joten niitä käytämme tarjoiluastioina.
 




 
Näyttää kivalta ja pirteältä. Nuo jäävät siis Hankoon ja otan vielä täältä kotoa mukaan mm punaiset Marimekon skoolit ja kivituikut.

Loppuun vielä muutama ihan vain joulunajan fiilistely kuva.






Niin ja oli meillä Lohjalla hetken aikaa pakkasta ja vähän luntakin, ulkoilustakin nautti.
sen jälkeen on ollut suurimmaksi osaksi harmautta, sumua ja vesisadetta...😞



Palaillaan taas!👋💓




4 kommenttia:

  1. Onpas suloinen tonttukylä ja kaunis kattaus! Hieno löytö kirppikseltä kuin tilauksesata! 😀
    Mukavaa joulunodotusviikkoa! ❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Joululainen!❤🤍
      Oikein ihanaa joulunaikaa myös sinne!

      Poista
  2. Kauniita jouluisia kuvia!
    Ihan paras tuo piparin leipomis kuva 🥰 harvoin noin hauskoja kavereita saa leipomis-talkoisiin :)vaikka ihan vain yleisöksi 🧡🤗
    Ihana että löysit kauniit joululautaset.Sinun viilistely kuvasi ovat kauniita.
    Laitoin sähköpostia.
    Toivotan ihanaa,rentouttavaa yhdessä oloa ja Hyvää joulua ! 🍎🍊🌹: Sinulle Titti ja Herra-H 🎅🤶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Palataan sähköpostilla ensi vuoden alkupuolella kun kotiudun täältä Hangosta!🧡

      Poista