keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Jouluväsymystä ja haastatteluista....


Kuten otsikkokin kertoo niin olen ollut jotenkin niin väsynyt...
Normaalisti minulla on tähän aikaan koti joulu-lookissaan ja hommat ihan hyvällä mallillaan.
Nyt ei jostakin syystä innosta oikein mikään, -väsyttää!

Kun viimein sain joulusukka ompelukseni päätökseen ja siivottua kankaat yms. kaappeihin niin tuli jotenkin sellainen olo että nyt ei huvita tehdä enää mitään.

Mietin tietenkin mistä tämä johtuu!
Pimeä vuodenaika vaikuttaa varmasti omalta osaltaan vähän, -meillä ei lumesta ole tietoakaan.
Yksi suuri syy voi olla myös ne haastattelut mitä minusta tehtiin.
Neljään eri lehteen, -ja palasin muistoissani niihin aikoihin kun Esikoinen mehtyi, sekä jouluihin sen jälkeen.

Sain vielä eräältä ihmiseltä kommentin josta vähän pahoitin mieleni...
Haastatteluni oli ollut Kotivinkissä, Kotilääkärissä sekä meidän paikallisessa ilmaisjakelulehdessä ja mainitsin että Seura lehteen on myös tulossa vähän isompi juttu.
Sain kommentin: "No sähän se varsinainen linssilude olet."(ilme ja äänensävy ei ollut kovin humoristinen...)
En todellakaan koe olevani "linssilude", -aihe on ollut erittäin vaikea ja arka.
Ei ole helppoa ottaa kotiinsa toimittajaa ja valokuvaajaa, antaa kuvata itseään (kun en todellakaan ole mikään kovin kuvauksellinen) ja kertoa alusta alkaen kaikki siitä yöstä kun lapseni onnettomuus tapahtui ja muistella elämää (jouluja) sen jälkeen...

Ja kuten meidän ilmaisjakelulehden (jossa olin viikon vieraana) haastattelussa kysyttiin mm. mikä on paheeni, -niin vastasin, että en osaa sanoa ei!

No, mietin että tuo kommentti kertoo enemmän sen sanojasta kuin minusta...


Lauantaina kävimme mieheni, poikani ja miniä-kokelaamme kanssa Lohjan Menneen Ajan Markkinoilla. Ihmisiä oli todella paljon. Vettä satoi ja tungos oli kova!
Minulla ei ollut kameraa mukana, sillä tiesin ettei aikaa kuvaamiseen olisi koska olimme menossa vierailulle siskoni keskimmäisen tyttären + miehensä luo.
Ei siellä olisi moniin kojuihin päässyt lähellekkään, mutta vähän koitin sieltä ihmisten olkapäiden yli katsella. Yksi koju on jossa joka vuosi käyn; -PamCakes.
Aivan käsittämättömän kauniita leivoksia...

Ostimme sekä itselle että nuorillemme.











Muutama kuva sieltä siskon tyttären kotoa (kännykällä otettu... -ja sen huomaa).
Me veimme tuon murattikaaren jossa on kyltti Home, siihen ostin vielä valkoisen Aarikan tontun.








Toisessa kasvihuoneessa tontutkin odottavat lunta...









 Tämäkin näyttäisi paljon kauniimmalta jos olisi lunta...



 Työhuoneeseeni laitoin hiukan joulua.







Joulutekstiilit odottavat että kun saan blogin päivitettyä niin alan silittämään.







Tässä vielä Seuran haastattelu.





18 kommenttia:

  1. Löysin ihanan blogisi vasta hiljan. Onneksi missään ei sanota millainen joulun pitäisi olla (paitsi oma pää), joten jos ei nyt huvita laittaa joulua entiseen malliin, armahda itsesi äläkä laita. Voihan se olla, että inspiraatio iskee viime metreillä. Tai sitten ei iske. Jälkikäteen voi sitten todeta, että "tällainen joulu tällä kertaa, ensi vuonna jotain muuta". Jos joku muu kotona perinteistä laittoa kaipaa, hän voinee sen tehdä ihan itsekin. Olet ollut rohkea jakaessasi tarinasi ja siitä on varmasti ollut apua monelle muulle samassa tilanteessa olevalle, ja se on myös koskettanut meitä muita. Ja varmasti sille avulle on nyt ollut aivan erityinen tilaus, kun niin moni taho on halunnut aiheesta jutun tehdä. Tsemppiä ja voimia ja joulun valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen!♡
      Osuit "naulan kantaan"... Minä se olen meillä joka haluaisi laittaa joulua niinkuin joskus aikoinaan...
      Miestäni ei haittaa vaikka kaikki ei olisikaan niin tiptop!
      Onneksi kuitenkin olen `nöyrtynyt` tämän elämäni edessä ja tiedän, että joulu tulee joka tapauksessa, -vaikka en mitään kotona tekisi!☺
      Tunnelmallista joulua Sinulle!

      Poista
  2. Todella kauniita upeita kuvia taas kerran!
    Olen lukenut blogiasi siitä lähtien kun poikasi menehtyi. Koen että olet ihana, vahva, aidosti tunteva äiti!
    Mahtavaa että olet jaksanut antaa haastattelut, niistä on varmasti monelle lohtua ja apua!
    Tuntuu että olet merkityksellinen ihminen mminullekin, vaikka emme ole olleet yhteydessä koskaan kuin blogisi välityksellä. On minulla kyllä muutama Sinun pussukkasi, jotka vuosia sitten sain tilattua sinulta. Ja kerran voitin blogisi arvonnassa!
    Siunausta ja hyvää joulun aikaa Sinulle ja perheellesi!

    Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Liisa!♡
      Et arvaakkaan kuinka sanasi lämmittävät mieltäni!
      Toivotan Sinulle ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa!♡

      Poista
  3. Mä ymmärrän tuon väsymyksen. Minäkään en tahdo saada tänä vuonna mitään jouluista aikaan kun ei tunnu joulua tulevan ilman lunta. Sinulla on varmasti ollut paljon vielä raskaampaa, kun olet käynyt tuota raskasta tapahtumaa lävitse monta kertaa. Pitääpä käydä hankkimassa Seura-lehti, Kotivinkin jo ostin. Jäi muuten itselläni käymättä Turun joulumarkkinat, kun joka viikonloppu satoi. Ei oikein haluttanut kävellä ihmisjoukossa.
    Voimia joulun aikaan ja kiitos ihanista leivoskuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimien halausten kera, -isot kiitokset Sinulle Sari!
      Ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa teille!♡

      Poista
  4. Ihana postaus ja taas niin mahtavat kuvat.
    Ole itsellesi armollinen ja anna itsesi levätä , kyllä se Joulu sieltä tulee ja sinulla näyttää kuitenkin olevan aivan ihanan kodikasta !!!
    Äläkä todellakaan välitä ikävistä kommenteista lehtijuttujesi tiimoilta...poistat ne vain deletellä ...on todella surullista että jotkut viitsivät kommentoida epäasiallisesti.
    Tiedoksi vain sinulle Titti ,että luot merkityksiä ympärillesi esim. näin blogisi välityksellä ja näin meitä lukijoita ilahduttamalla !!!
    Joulurauhaa ja voimia sinulle toivottaa Tuikku , vakkari lukijasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuikku ihanainen, -iso kiitos!♡
      Voi kuinka sanasi lämmittävätkään...
      Toivotan teille sinne ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa!♡

      Poista
  5. Ihania kuvia, kiitokset niistä! Ei ihme, että olet vähän väsynyt, ne Sinun ompeluksesi ovat niin kauniita, huolella tehtyjä ja luulen, että olet paneutunut niiden tekemiseen niin huolella, että siitäkin jo tulee väsymystä, mutta kaikki tuo Sinun elämänkokemuksesi nyt sanoiksi ja kuviksi laitettuna, todellakin tuo tunteet pintaan ja ajatuksiin, syvemmin ehkä vielä, kun ne tulee kaikkien luettavaksi. Mutta olet ihana ja sydämellinen ihminen ja sydämenmuotoiset kiitokseni, että olet jaksanut jakaa näitä asioita meidän luettavaksi. Itse en ole vielä kaikkia lukenut. Voimia ja jaksamista Sinulle toivon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikuttuneena ja sanattomana kiitän Sinua Leena kauniista sanoistasi!♡♡
      Et arvaakkaan kuinka minua koskettivat...

      Poista
  6. Kauniita kuvia. Ihan tulin joulufiilikseen.

    Minä en tykkää nykyisestä tiedotusvälineiden tyylistä ollenkaan. Toimittajat eivät ole empaattisia ja kaikki käsitellään niin, että lehden myynti kasvaa. Siinä unohtuu suru, tuska ja ikävä. Siinä todella unohtuu se suunnaton suru ja miksi miksi.... kysely. Haavat, jotka pikkuhiljaa paranevat ajan kanssa vain revitään auki. Toimittajat eivät ymmärrä suurta menetystä.

    Olet ollut todella voimakas, että olet jaksanut antaa haastattelut omasta rakkaasta enkelipojastasi. Hän on aina vierelläsi ja rakastaa, kuten sinäkin. Hän näköjään kannustaa sinua koristamaan ihanaa joulua - kuten huomaan blogistasi. Hänkin taisi olla jouluihminen kuten sinäkin.

    Voimahaleja ja enkelikellon kilkatusta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanainen!♡
      Minulla oli suuri onni kohdata ihanat ja empaattiset toimittajat.
      Meidän paikallisen ilmaisjakelulehden toimittajalle jouduin antamaan nenäliinan...
      Ei ollut helppo antaa näitä haastteluja, -mutta toivon, että niistä voisi olla jollekin lohtua.
      Muistan kuinka itse luin kaikki mahdolliset lehdet joissa oli vain pienikin juttu lapsen menetyksestä... Ja luen niitä yhä vieläkin jos jossakin näen.
      Tiedätkös, -Taivaspokani oli tullut minuun, -hänkin oli jouluihminen...♡
      Ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa teille!

      Poista
  7. Voimahali sinulle. Olet lämmin,välittävä ja aito ihminen, joka antaa paljon muille ihmisille. Muista se aina!

    VastaaPoista
  8. Voi Titti! Tuntuu ikävältä, että aina löytyy ihmisiä joille toisen satuttaminen on muka jotenkin oikeutettua. Sinä olet kokenut raskaimman meneyksen mikä voi ihmisen kohdalle tulla, olet selvinnyt siitä upeasti ja rohkaistunut vieläpä kertomaan tarinasi lehdissä, olet siis SUPERVAHVA! Älä välitä noista piikittelevistä kommenteista, ne voi todellakin deletoida ja unohtaa. Luen blogiasi usein ja ihailen tapaasi suhtautua muihin ihmisiin, mukaanlukien meidät lukijat, aina ystävällisesti ja kauniisti, kiitos siitä.
    Ja joulu tulee vaikkei niin hirveästi sitä jaksaisikaan laittaa ja touhuta, tunnelma ja ajatus on tärkein, eikö vaan? Itse olen toipumassa vakavasta sairaudesta, voimat ovat vähissä enkä myöskään jaksa samalla tavalla kuin muina vuosina, mutta jollakin tavoin joulun tulo on jopa aidompaa ja lämpimämpää nyt.
    Kuvasi ovat ihania, löydät aina hyvät kuvauskohteet (lihosin varmaan puoli kiloa pelkästään leivosten katselemisesta, niin upeita ja herkullisen näköisiä).
    Toivon sinulle jouluisia tunnelmia ja lähetän paljon lämpimiä ajatuksia!

    Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli ihanainen!♡
      Yritän kyllä tosiaan olla välittämättä... -kuten totesinkin niin kommentti kertoo enemmän sanojasta kuin minusta...
      Olet oikeassa, tunnelma on joulussa tärkein, -ja uskon sen saavuttavani viimeistään aattona!
      Olen viime vuosina ymmärtänyt että tunnelma on tärkeämpi kuin ulkoiset puitteet. Ja kun on näin pimeää ja sateista niin ei näy villakoiratkaan...☺
      Toivon sinulle voimia toipumiseen ja ihanaa joulun aikaa!♡

      Poista